Pitkästä aikaa

Päivittelyt ovat jääneet taas vähälle. Koitan parantaa tapani, kuten aina vakuuttelen. Muutto meni kivasti ja koulu on alkanut hyvin. Maakin on valkoisena ja on oikein hyvä mieli.

En rupea tämän enempää pulisemaan. Pistän vain yhden kuvan sarjasta, jota olen viime aikoina puuhaillut. Sarjakuvaa voi tulla myöhemmin lisää.

Muutto häämöttää

Maanantaina pitäisi sitten astua junaan ja matkata Hankoon. Koulu alkaa ja muuttaakin pitäisi. Pakattu on pikkuhiljaa. Kirjat on jo laatikoissa ja isoin kirjahyllykin purettu (pienemmät mahtuvat hissiin, eikä niitä siis tarvitse purkaa).
Samalla olen pohtinut, että mitä tälle blogille pitäisi tehdä. On hyvinkin mahdollista, että kunhan muutto on saatu pois alta, uusi kämppä on taas järjestyksessä ja koulukin on päässyt alkuun, alan päivittelemään tätä blogia säännöllisemmin. Mitään en kuitenkaan lupaa.
Yleisesti ottaen pidän muutoista. Ne on niitä harvoja tilaisuuksia, kun kämpän saa oikeasti siivottua. Samalla saa hyvän syyn käydä läpi nurkkiin kertyneitä tavaroita. Tämänkertainen muutto on tässä mielessä erilainen. Olemme nimittäin pistäneet aivan uskomattoman määrän tavaraa pois. Kirjoja karsittiin rankalla kädellä (vaikka ei se kokonaismäärässä hirveästi näykään) ja uuden kämpän vuoksi joudumme karsimaan huonekalujakin (luovumme kokonaan sellaisista, joista emme pidä ja muut saamme onneksi säilytykseen odottamaan avarampia asuntoja).
Tunnelma tässä muutossa on myös jännä. Toisaalta on täynnä intoa, kun pääsee muuttamaan täysin uudelle paikkakunnalle ja toisaalta hieman haikeana, kun joutuu jättämään tutut kotinurkat. Mutta pääseehän sieltä käymään täällä pohjoisessa.

Kiire on kivaa

Näin vuoden puolivälissä on ehkä hyvä hetki muistella menneitä. Viimeisen vuoden aikana olen paiskinut hommia seurakunnassa jonkinlaisena seurakuntatyöntekijänä. Nyt kun asiaa ajattelee, on aika yllättävää, miten kiireistä työtä se loppujen lopuksi on. Koskaan aikaisemmin en ole voinut yhtä perustellusti sanoa, että olisin kiireinen. Koskaan aikaisemmin minun ei ole tarvinnut tarkistaa kalenterista, voinko sopia jonkin jutun tietylle päivälle.
Tämä ei kuitenkaan ole ollut sellaista huonoa kiirettä, vaan olen pitänyt siitä. Saarnojen valmistelut, seurakuntalehden ja nettisivun tekeminen ovat kaikki sellaisia juttuja, joiden tekemiseen omistan mieluusti aikaani.
Tänä kesänä en ehkä ehdi pitää kesälomaa. Elokuussa voi olla viikko tai pari, jolloin ei ehkä ole mitään, mutta muuten on yhtä jos toista hommaa. Heinäkuussa tulen viettämään jonkin verran aikaa Kuopiossa, jossa olen "kesäpappina". Loppukuusta on nuortenleiri, jonne pitäisi valmistella vähän raamattutunteja. Syksyn nuorteniltojakin voisi alkaa miettimään. Ja koulu...
Niin, aloitan elokuun lopulla opiskelun raamattukoulussa. Isona musta tulee ehkä metodistipastori.

Kenraali

Vanha mies harppoi kahdella pitkällä loikalla kukkulan laelle. Hänen eteensä avautui näkymä laaksosta, jonka vastakkaisella reunalla oli pieni väliaikainen asutus. Kaksi Giliger-liitäjää partioi asutuksen lähistöllä.

Miehen yllä oli eläimen nahasta tehty viitta ja sen alta pilkisti keisarinnan armeijan kenraalin univormu. Jalassa hänellä oli rautavahvisteiset saappaat, silmillä Teider-lasit. Harmaantuva tukka oli paennut kauas takaraivolle ja otsaan lapsena tatuoitu heimomerkintä näkyi koko komeudessaan. Valkoharmaaraidallinen parta oli pitkä ja takkuinen.

Mies jatkoi matkaansa vaivattoman tuntuisella loikalla. Hän piti yllä sopivan nopeata tahtia, mutta pysyi kaiken aikaa piilossa Giligerien näköpiiristä. Vanhus saapui asutuksen läheisyyteen. Se koostui kahdesta asuinkuplasta ja varastoteltasta. Varastoteltan vieressä oli suojapressulla peitetty avaruussukkula. Molempien asuinkuplien ovella seisoi vartija. Vanha mies tarvitsisi harhautuksen. Hän kääntyi katsomaan lähenevää Giligeriä.

Giliger-liitäjä lensi kahden metrin korkeudella maasta. Sen anturit tutkivat ympäristöä useilla eri taajuuksilla. Liitäjä oli vain kolmenkymmenen senttimetrin mittainen, mutta sen sisään mahtui tehokas havainnointijärjestelmä ja keskusyksikkö sekä 3D-luokan plasmaharppuunat. Giliger oli varsin yleinen turvabotti, vaikkakin sitä uudempi malli, Hedimor, oli jo ehtinyt saavuttaa suurta suosiota. Giliger ei ollut minkään sotilaallisen järjestön käytössä, siihen se oli liian heiveröinen, eihän siinä ollut edes panssaria, joten vanha mies osasi arvata, että tulokkaat olisivat joko tutkijoita tai salametsästäjiä. Turisteja tälle syrjäiselle planeetalle ei eksyisi.

Vanhus paransi asentoaan piilopaikassaan. Liitäjä lähestyi sopivasta kulmasta ja mies oli valmis. Hän tarttui maassa lojuvaan kivenlohkareeseen ja viskasi sen Giligeriä kohti. Liitäjän anturit havaitsivat lentävän lohkareen välittömästi ja se aloitti vastatoimet, mutta kivi oli liian iso sen plasmaharppuunoille. Kivi hajosi kolmeen pienempään osaan, joista kaksi osui suoraan liitäjään. Kivet vioittivat sen toista ohjainta ja saivat aikaan oikosulun keskusyksikön logiikkapiirissä. Liitäjä jäi lentämään pientä ympyrää ja toinen liitäjä suunnisti paikalle.

Mies siirtyi hiljaa lähemmäksi asuinkuplia. Niiden vartijat olivat huomanneet liitäjän ongelmat ja toinen päätti lähteä tarkastamaan, mitä oli tapahtunut. Vanha mies hiipi lähemmäksi paikalle jäänyttä vartijaa. Vartija koetti kiinnostuneena nähdä, mitä liitäjälle oli tapahtunut ja se teki lähestymisen vanhukselle helpommaksi. Mies hivuttautui ihan vartijan taakse ja kietoi kätensä tämän ympärille. Vaimea rusahdus kertoi vartijan niskan katkeamisesta ja ruumis putosi velttona maahan.

Toinen vartija palasi takaisin ja pysähtyi nähdessään toverinsa maassa. Hän nosti aseensa ja kierähti pari kertaa ympäri hermostuneena. Samalla hän lähestyi toisen asuinkuplan ovea. Ennen kuin hän pääsi ovelle, vanha mies hyppäsi piilostaan näkyviin muutaman metrin päässä. Vartija laukaisi aseensa vanhuksen suuntaan, mutta hän oli liian ketterä ja nopea. Vartija otti muutaman askeleen vanhuksen äskeistä olinpaikkaa kohti ja koetti nähdä miehen uudelleen. Vanha mies hyppäsi suoraan vartijan eteen ja löi oikealla kyynärpäällä tämän aataminomenaan samalla kun hän otti vartijan aseen vasemmalla kädellään. Vartija putosi polvilleen pidelleen kurkkuaan ja henkeään haukkoen kunnes lyhistyi elottomana maahan.

Vanha mies katsoi vartijalta ottamaansa asetta. Se oli puoliautomaattinen plasmapistooli, jossa oli itselatautuva akku. Mies irrotti akun ja muutti pari liitäntää ja pisti sen takaisin paikoilleen. Hän vapautti pistoolin varmistimen ja painoi sen latauskytkintä. Pieni äänimerkki kertoi akun lataamisen alkamisesta. Vanhus odotti hetken, astui toisen asuinkuplan ovelle ja aukaisi sen. Sisällä oli kolme miestä ja nainen kenttäpöydän ympärillä. Pöydälle oli levitetty paperisia karttoja. Kuplan sisäseinämillä oli pari kokoontaitettua kenttävuodetta, muutama hydrolaatikko ja erinäisiä varusteita.

Kaikki sisällä olijat kääntyivät katsomaan vanhusta. Mies ei kuitenkaan antanut heille aikaa reagoida, vaan heitti pistoolin heidän keskelleen pöydälle ja sulki oven. Hän hyppäsi toista kuplaa kohti teki maassa taidokkaan kuperkeikan ja kyyristyi sen vastakkaiselle puolelle suojaan. Voimakas räjähdys pullisti asuinkuplan valtavaksi palloksi. Kuplan materiaali ei kuitenkaan jaksanut vastustaa räjähdyksen voimaa kauaa ja ratkesi kaikista kolmesta saumastaan. Hetken aikaa näytti siltä kuin kupla olisi ollut suunnaton kukka, jonka räjähdys olisi saanut kukkimaan. Sitten se laantui pelkäksi tulipaloksi ja kuplan jäänteet leijailivat palavina suikaleina maahan.

Vanhus nousi varovaisesti suojapaikastaan. Hän odotti hetken aikaa ennen kuin avasi toisen asuinkuplan oven. Se oli tyhjä ja pimeänä. Sielläkin oli reunoilla kenttävuoteita, neljä, muutama hydrolaatikko ja varusteita. Mies kääntyi kuplan ovella sukkulaa kohti. Jäljelle jäänyt Giliger-liitäjä tuli tutkimaan räjähtänyttä asuinkuplaa. Vanha mies käveli sukkulan luo ja veti sitä peittävän pressun alas. Sukkula oli Presso-5, parin vuoden ikäinen malli, joka oli tarkoitettu pitkän matkan lentämiseen. Emoaluksesta ei siis tarvitsisi huolehtia.

Mies siirtyi sukkulan ovelle, avasi sen ja loikkasi sisään. Ovi sulkeutui ja pian sukkula heräsi eloon. Tulipaloon keskittynyt Giliger menetti mielenkiintonsa asuinkuplan jäänteitä kohtaan ja ryntäsi sukkulaa kohti. Sukkula alkoi nyt hiljalleen nousta Giliger viilettäen hurjana sen ympärillä. Lopulta liitäjä tuntui saavan ajatuksen ja ampui kaksi plasmaharppuunaa sukkulan pohjaa kohden. Sukkulan nousu hidastui ja pysähtyi kokonaan. Se alkoi hitaasti lipua Giligeriä kohti, tönäisi sitä kyljellään ja aloitti jälleen nousun. Kolhaisu vaurioitti kiitäjää, joka huojahteli hetken aikaa ilmassa ja aloitti sitten laajan kaaren, joka päättyi pieneen räjähdykseen, kun Giliger osui maahan muutaman kilometrin päässä.

Vanha mies suuntasi uuden sukkulansa kohti Wilmagerron HT-5:ttä, jossa sijaitsi keisarinnan sotalaivaston tukikohta. Vanha mies oli joutunut olemaan planeetalla lähes seitsemän vuotta pakkolaskunsa jälkeen. Suuressa Helvengerin taistelussa keisarinna oli menettänyt parhaimman kenraalinsa ja Sota oli joutunut olemaan aivan liian kauan ilman sankariaan. Zolmor palaisi kotiin ja johtaisi jälleen voitokkaana joukkojaan.

Kapina

Belle nuovo

Rhimego seisoi laskeutumistasanteella ja seurasi katseellaan hitaasti taivaalle nousevaa rahtialusta. Virin, Eteläpuolen kolmas aurinko, oli laskemassa ja maalasi taivaan kirkkailla violetin, oranssin ja vihreän sävyillä. Kauempana horisontissa vilkkaan liikenteen muodostama nauha piirsi viivan taivaanrannan muodostavan kaupungin profiilin yläpuolelle. Mekaanikko juoksi tarkkailuasemalta Rhimegon luo.

– Siellä on jotakin vikaa, sir.

– Mitä?

– Belle nuovo, siellä on jotakin vikaa.

Rhimego katsoi hetken mekaanikkoa ja sitten siirsi katseensa jälleen etääntyvään rahtilaivaan.

– Nopeasti! Kapteeni Serolo sanoi, että he eivät ehkä saa sitä vakautettua.

Rhimego lähti juoksemaan mekaanikon perässä tarkkailuaseman luo. Tarkkailuasema oli laajan hover-laskeutumitasanteen reunalla oleva pieni rakennus, josta laskeutuviin ja nouseviin aluksiin pidettiin yhteyttä ja laskeutumistasanteen toimintaa ohjattiin. Laskeutumistasanne oli jo muutaman vuoden ikäinen, mikä näkyi osittaisena ruostumisena, lommoina ja sammaleena, jota kasvoi sinnikäästi tasanteen saumakohdissa uutterien huoltodroidien vastatoimista huolimatta. Tarkkailuasema oli muotoiltu pienen, mutta jyrkän mäen kaltaiseksi ja se näytti erehdyttävästi maakellarilta, jollaisen voisi löytää Tugorenus kolmen maanviljelyssiirtokunnasta.

Pulska keski-ikäinen mies istui tarkkailuaseman huoltotaulun ääressä. Miehen huoliteltu univormu näytti olevan väärässä paikassa hänen päällään.

– Mistä on kyse, luutnantti?

– Belle nuovon kapteeni ilmoitti, että aluksen vakaimet ovat irronneet. Lisäksi juurimidium vuotaa.

– Käske heidän palata välittömästi.

Pulska mies kumartui yhteyslaitteen ylle ja painoi katkaisijaa.

– Kapteeni Serolo, täällä tarkkailuasema 5-B 003, kuulen.

– Serolo kuulee. Tilanne on äärimmäisen paha. Vuoto on edennyt jo kambikammiohin. Kaksi pumpuista lakkasi toimimasta ja kolmas toimii vain puolella teholla.

– Kapteeni Serolo, tuokaa Belle nuovo takaisin.

– Emme voi. Juuridium syövytti yhteyskaapelit eikä ohjaus toimi. Huoltoryhmä yrittää saada yhteyden moottorin tietokoneeseen ja sitä kautta ehkä onnistumme saamaan
Bellen jonkinlaiselle kiertoradalle, mutta toistaiseksi lennämme ohjauskyvyttöminä.

– Kapteeni Serolo, tässä Rhimego. Lähetämme kuormaajan tueksenne. Tarvittaessa voitte evakuoida miehistön siihen.

– Kiitos, Rhimego. Toistaiseksi mitään vaaraa ei ole, sillä ehdimme nousutunneliin ja moottorit ovat täydessä toimintakunnossa. Pahin, mitä voi tapahtua on siis se, että lennämme avaruuteen ja suoraan eteenpäin kunnes polttoaine loppuu. Toivottavasti saamme vian korjattua kuitenkin ennen sitä.

– Ilmoittakaa heti, jos tarvitsette jotakin, Serolo. Autamme kaikin tavoin.

Rhimego nousi muutaman rappusen ja astui ulos tarkkailuaseman punertavasta keinovalosta. Virin oli nyt täysin kadonnut horisontin taa ja tähdet olivat alkaneet loistaa himmeinä keskitaivaalla. Hämärää kestäisi vain muutaman hetken ennen kuin Piliron alkaisi nousta. Bella nuovon raketit loistivat hämärässä kuin kynttilät pimeässä huoneessa. Laskeutumistasanteen alapuolelta ilmestyvä pieni kajo ilmoitti kuormaajan lähestymisestä. Vanha ja massiivinen rahtaushover tuntui kitisevän liitoksistaan, kun se jälleen kerran nousi yläilmoihin. Se kiihdytti vauhtiaan tasaisesti ja suuntasi loittonevaa rahtialusta kohti, jonka lastin se oli juuri purkanut ja taas täyttänyt.

Rhimego kaivoi taskustaan savukkeen, sytytti sen ja veti keuhkonsa täyteen savua. Piliron alkoi nyt ilmoittaa nousustaan värjäämällä itäisen taivaanrannan kirkkaan punaiseksi. Puna nousi korkealle ja sekottui keskitaivaalla tähtitaivaan mustuuteen. Tähdet välkehtivät viimeiset tervehdyksensä ja katosivat uuden, suuremman valon vallatessa alaa.

Kumea jyrähdys havahdutti Rhimegon uuteen tilanteeseen. Vanha kuormaaja oli edelleen kiihdyttämässä kohti Belle nuovoa ja kuroi välimatkaa umpeen tasaisen varmasti. Belle nuovo oli enää pieni soihtu korkealla taivaalla. Jotain oli kuitenkin vialla. Kahden valopisteen sijasta Rhimego näkikin kolme valopistettä. Hän ryntäsi takaisin tarkkailuaseman rappusille, joilla häntä vastaan tuli huolestunut mekaanikko.

– Sir!

– Mitä hemmettiä tapahtuu, Jurbin?

– Juuridium saavutti polttoainekammion ja räjähti. Olemme menettäneet yhteyden Belle nuovoon.

– Miten se voi olla mahdollista? Polttoainekammio on tyhjiöeristetty ja juuridiumin ei pitäisi päästä lähellekään sitä.

– Ilmeisesti se huoltoryhmä, joka yritti saada yhteyden moottorien tietokoneeseen teki jonkin virheen ja avasi sulkukammiot deliirisäiliössä.

Rhimego palasi tasanteelle. Belle nuovo oli alkanut tasaisesti laskea. Sen moottorit olivat himmenneet puoleen ja kyljestä lähti turkoosi savujuova. Kuormaajan vauhti oli nyt nopeampi kuin Bellen ja se saavuttaisi rahtialuksen muutamassa minuutissa.

– He putoavat, eikö niin, mekaanikko?

– Ainakin alus puotoaa. Kuormaaja saattaa ehtiä juuri ja juuri aluksen luo, jotta miehistö saadaan evakuoitua. Lasti on kuitenkin menetetty.

– Saamari!

Rhimego kääntyi katsomaan putoavaa alusta. Pilironin ensi säteet kirivät korkeimpien rakennusten huipuille ja pian koko laskeutumistasanne kylpi kirkkaassa auringonvalossa.

– Ilmoittakaa keskukseen, että ghirillion-7 -lasti menetettiin. Pyytäkää heitä lähettämään siivousryhmä mahdollisimman pian. Laskekaa myös Bellan putoamispaikka ja antakaa evakuointikäsky alueen asukkaille.

– Kyllä, sir.

Mekaanikko nosti hieman kättä lähtötervehdykseen ja poistui takaisin tarkkailluaseman uumeniin. Rhimego jäi jälleen yksin laskeutumistasanteelle. Tuuli alkoi puhaltaa hiljalleen. Hän nosti savukkeen huulilleen ja koitti imeä siitä savua. Se oli kuitenkin sammunut ja taittunut puolivälistä kahtia kaiken keskellä. Rhimego repäisi vääntyneen osan irti ja sytytti savukkeen uudelleen ja jäi katsomaan putoavan aluksen kuolinkamppailua.

Kuormaaja oli nyt saavuttanut rahtialuksen. Se oli tarrautunut kahdella jykevällä telakointitarraimellaan Bella nuovon runkoon ja oli kiinnittämässä ilmalukkoaan rahtialuksen ulko-oveen. Muutaman minuutin molemmat alukset vajosivat hitaasti kohti alhaalla odottavaa kaupunkia. Sitten kuormaaja irrotti ilmalukkonsa vapautti telakointitarrainten otteen ja päästi Bella nuovon kohtaamaan kohtalonsa. Kuormaaja kääntyi suuressa kaaressa ja suuntasi kohti laskeutumistasanteen alla olevaa huoltohangaaria.

Rhimego pudotti savukkeen lopun maahan ja pyöräytti sen sappaallaan sammuksiin. Hän katsoi vielä hetken putoavaa rahtialusta ja käveli sitten hissin luo, jolla hän pääsi huoltohangaariin. Siellä hän hyppäisi hoveriinsa ja menisi antamaan raporttinsa keskukseen.

– – –

Dykhomenon sulki rahtikammion sulkulukon. Rhimego katsoi häntä hieman kurtistaen.

– Toivottavasti tämä on kaiken arvoista.

– Totta kai se on, mutta älä sinä vaivaa sillä päätäsi.

– No en, mutta jos tätä jatkuu vielä pitkään, aletaan ihmetellä. Minun osastoni on jo menettänyt vakuutusbonukset ja taidamme johtaa onnettomuustilastoissa.

– Mitä sitten? Kukaan ei tälläkään kertaa kuollut. Mehän teemme vain palveluksen yhtiölle, kun he saavat syyn vaihtaa vanhoja rahtialuksiaan uusiin malleihin.

Dykhomenon avasi ilmalukon ja heitti savukkeensa katuojaan. Hän nousi askelman ja kurotti aluksen sisään ja palasi takaisin kädessään pieni paperiin kääritty paketti. Hän heitti sen Rhimegolle, joka otti paketin vastaan vasemmalla kädellään.

– Siinä koko summa tämän kertaisesta.

Dykhomenon astui sisään alukseen ja Rhimego jäi seisomaan paikoilleen. Dykhomenonin pää ilmestyi vielä oviaukkoon.

– Okei. Jos se tekee sinut onnelliseksi, saat seuraavalla kerralla 10% enemmän.

Miehen pää painui takaisin sisään ja ovi sulkeutui sihisten. Aluksen moottorit pärähtivät käyntiin ja alkoivat puhaltaa lämmintä höyryä. Rhimego väisti muutaman askelen viereiselle kujalle. Alus alkoi nousta hiljalleen, suoristui ja aloitti nousukiihdytyksen. Rhimego astui takaisin kadulle katsoen pakenevan aluksen perään suupielillään pieni hymynkare.

Olen selkä!

Kotisivuni (www.veliloponen.tk) on ollut poissa kuvioista jonkin aikaa, mutta nyt oikeastaan vahingossa päädyin selailemaan bloggerin ominaisuuksia ja yllättäen huomasinkin, että olin luonut itselleni blogin. Niinpä otin asiasta hyödyn irti ja päätin yhdistää blogin ja tuon tk-osoitteen.
En tiedä, kuinka usein tällä kertaa pääsen päivittelemään, mutta ehkä kirjoittelen tuntojani aina silloin tällöin. Ihan kunnollinen nettisivukin on edelleen ollut mietteissä, mutta muut kiireet vievät kaiken ajan.

Toistaiseksi ei tämän enempää, mutta toivon mukaan pian tulee lisää! Sarjakuvia, kuvituksia ynnä muutakin voisin taas vaihteeksi esitellä...